Ihmellisen tyhjä olo kun ei tarvitse lähteä teatterille. Se vie mukanaan niin ruumiin kuin sielunkin että tuntuu kuin osa itseä olis poissa. Witsin witsi sentään. Onneksi on vielä ne kaksi näytöstä ja onneksi alkaa heti sen jälkeen uuden näytelmän harjoittelu. Eihän tästä muuten tulisi yhtään mitään. Ryhmääkin jo kaipaan, siis koko porukkaa, vaikka välillä luulinkin että ammun kaikki aamunkoitteessa. Mutta  kuitenkin, kaikitenkin, näytelmä on vielä kaksi kertaa joten ei syytä huoleen.